User Tools

Site Tools


programme:sources:ppfi:copyright

Tekijänoikeudet ja patentit

Vapaa kulttuuri

Aineettomiin hyödykkeisiin kohdistetaan kohtuuttomia keinotekoisia rajoituksia oletettujen taloudellisten etujen suojelemiseksi kuluttajansuojan, kansalaisoikeuksien ja yhteiskunnan voimavarojen kustannuksella. Tekijänoikeuslain tulisi kannustaa uuden kulttuurin luomiseen, eikä hankaloittaa sen syntyä. Kulttuuri syntyy vuorovaikutuksesta ihmisten välillä. On järjetöntä väittää kulttuurin jakamisen olevan sille haitallista. Kulttuurin arvo kasvaa jaettaessa, jolloin kasvavat myös tekijän mahdollisuudet ansaita kulttuuria tuottamalla. Epäkaupallista tiedostonjakamista ei pidä rajoittaa, eikä siitä pidä rangaista, vaan siihen on ennemminkin syytä kannustaa. Tekijänoikeusloukkauksista määrättävien korvausten on oltava kohtuullisia kaikkien asianosaisten ja asiakokonaisuuden kannalta. Piraattipuolue ei kannata laajakaistaveroa ja haluaa lakkauttaa nykymallin mukaiset perusteettomat hyvitysmaksut. Tekniset suojakeinot ja sopimusehdot eivät saa haitata kuluttajansuojan toteutumista. Yksikään elokuvastudio tai levy-yhtiö ei perusta sijoituspäätöksiään toiveelle voitosta yli sadan vuoden kuluttua tulevaisuudessa. Koska aineettomien hyödykkeiden tuotto tulee suurelta osin jo pian julkaisun jälkeen, kaupallisen kopioinnin ja käytön tekijänoikeussuojaa on lyhennettävä enintään kymmeneen vuoteen teoksen julkaisusta. Kaiken teosten epäkaupallisen kopioinnin, levittämisen ja muun käytön on oltava vapaata teoksen julkaisuhetkestä lähtien. Piraattipuolue uskoo tiedon ja kulttuurin mahdollisimman laajan leviämisen edistävän ihmiskunnan henkistä ja materiaalista hyvinvointia.

/var/www/wiki.ppeu.net/web/data/pages/programme/sources/ppfi/copyright.txt · Last modified: 2013/07/21 19:14 by 127.0.0.1